Made in Bed
EN | FI

Olemme luova markkinointitoimisto, jonka ideat syntyvät ihmisistä ja vaikuttavat ihmisiin. Meidän työmme on rakentaa markkinoinnilla kilpailuetua tarinan, erottumisen ja kiinnostumisen keinoin.

Uskomme tähän

Ihminen edellä

Ideat syntyvät ihmisistä ja vaikuttavat ihmisiin. Ihminen johtaa, luo uutta ja vastaa näkemyksistään. Teknologia on renki, ideoiden siivittäjä.

Erotu ja merkitse

Erottuminen on lähtökohta, ei vielä maali. Huomio on ansaittava, mutta sekään ei riitä. Tarinan täytyy merkitä jotain. Vasta silloin siihen halutaan liittyä.

Voittaminen on suunniteltua

Markkinoinnissa ei ole pikavoittoja. Sitoutuminen ottaa aikansa. Markkinaosuudet ansaitaan. Suunnitelmallisuus on jo puoli voittoa. Loput tulee tekemisestä joka ei missään vaiheessa hellitä.

Yhdessä enemmän

Intohimo ja osaaminen on voittava kulttuuri. Luottamus kantaa pidemmälle kuin sopimus. Yhdessä ollaan enemmän kuin osien summa.

Olisi liian helppoa tehdä brändistä vain tunnettu. Intohimomme ja tehtävämme on tehdä siitä haluttu.

Miten?

Palvelut

Strategia

Brändistrategia

Syvällinen strateginen työ, jossa määritellään tavoiteltu brändin positio, ydinviestit, lupaus, tarina, tone of voice, kohderyhmät, kilpailukenttä ja pitkän aikavälin suunta.

Lue lisää ↓
Mitä

Syvällinen strateginen työ, jossa määritellään tavoiteltu brändin positio, ydinviestit, lupaus, tarina, tone of voice, kohderyhmät, kilpailukenttä ja pitkän aikavälin suunta.

Miksi

Brändi ei ole sitä miltä näytät, vaan miksi sinut valitaan.

Kenelle

Yrityksille, jotka haluavat rakentaa kestävää kilpailuetua, ei vain kampanjoita.

Brändin kirkastus

Brändistrategiaa kevyempi prosessi, jossa määritellään brändin ydin: mitä olemme, miksi olemme, kenelle olemme ja mitä lupaamme.

Lue lisää ↓
Mitä

Kevyempi ja nopeampi prosessi kuin brändistrategia, jossa määritellään brändin ydin: mitä olemme, miksi olemme, kenelle olemme, mitä lupaamme, ydinviestit ja viestihierarkia.

Miksi

Brändin kirkastus määrittää miten kommunikoimme ehjästi. Ilman selkeyttä markkinointi on huomaamatonta, hajanaista ja tehotonta. Brändi rakentuu eheyden ja suunnitelmallisuuden pohjalta.

Kenelle

Yrityksille, jotka tietävät tekevänsä asioita oikein, mutta eivät erotu tai saa sitä näkymään ulospäin.

Luova

Mainonnan suunnittelu

Luovaa konseptointia ja kampanjasuunnittelua, joka toimii yli kanavarajojen.

Lue lisää ↓
Mitä

Luovaa konseptointia ja kampanjasuunnittelua, joka toimii yli kanavarajojen. Ei pelkkiä yksittäisiä mainoksia vaan kokonaisuuksia, jotka rakentavat muistettavuutta ja ohjaavat toimintaa.

Miksi

Suurin osa mainonnasta jää huomaamatta. Hyvä suunnittelu tekee brändistä muistettavan, tunnistettavan, kiinnostavan ja ennen kaikkea preferoinnin kautta valittavan.

Kenelle

Yrityksille, jotka haluavat erottua sekä suorista kilpailijoista että markkinassa, jossa kaikki näyttävät samalta ja puhuvat samalla lailla.

Mainonnan adaptaatio ja tuotanto

Lokalisaatio Suomen markkinaan: copy, visuaalit ja formaatit, jotka huomioivat suomalaisen kulttuurin.

Lue lisää ↓
Mitä

Copy, visuaaliset sovitukset, formaattisovitukset ja käännökset, mutta ennen kaikkea lokalisaatio, joka huomioi suomalaisen kulttuurin ja käyttäytymisen.

Miksi

Käännetty mainos ei ole sama asia kuin toimiva mainos. Nerokas tai hauska copy huomataan ja herättää tunteen. Lokalisaatio ratkaisee, puhutaanko yleisölle vai ohi.

Kenelle

Kansainvälisille brändeille, jotka tulevat Suomeen ja haluavat käyttää kansainvälistä mainosmateriaalia Suomessa.

Tapahtumat

360° Tapahtumamarkkinointi

Tapahtuman rakentaminen osaksi laajempaa markkinointia ennen, aikana ja jälkeen.

Lue lisää ↓
Mitä

Tapahtuman rakentaminen osaksi laajempaa markkinointia ennen, aikana ja jälkeen, sisältäen sosiaalinen media, PR, vaikuttajat ja jatkoviestintä.

Miksi

Yksittäinen tapahtuma on hetki. 360° tekee siitä ilmiön ja liiketoimintaa tukevan kokonaisuuden.

Kenelle

Yrityksille, jotka haluavat enemmän kuin onnistuneen tapahtuman. He haluavat vaikutusta ja jopa rakentaa uutta kulttuuria.

Tapahtumat

Tapahtumien ideointi, konseptointi ja suunnittelu.

Lue lisää ↓
Mitä

Tapahtumien ideointi, konseptointi ja suunnittelu.

Miksi

Tapahtuma on harvoja hetkiä, jolloin ihminen oikeasti kokee brändin. Se luo muistijäljen, jota yksikään banneri ei pysty rakentamaan.

Kenelle

Brändeille, jotka haluavat rakentaa aitoa yhteyttä ihmisiin, ei vain tavoittaa heitä.

Konsultointi

Fractional Brand Director

Markkinointi- ja brändiосaaminen sisäisenä resurssina. Ilman kokopäiväistä rekrytointia.

Lue lisää ↓
Mitä

Osta senioriосaamista sopimuspohjaisesti. 1–3 päivää viikossa tai sovittu määrä kuukaudessa.

Miksi

Brändi rakentuu suunnitelmallisuuden, johdonmukaisuuden sekä pitkäjänteisyyden pohjalta.

Kenelle

Yrityksellä ei ole brändin hallinnan ja rakentamisen resursseja omasta takaa.

Mediavalinnat ja jakelu

Oikeat mediat ja ympäristöt brändille, valittu tarkoituksella.

Lue lisää ↓
Mitä

Oikeat mediat ja ympäristöt brändille, mediavalinnat, ympäristökohtainen ajattelu sekä yhteydet ja mediatilausvaraukset valittuihin medioihin.

Miksi

Mediakenttä on sirpaloitunut, jatkuvasti muuttuva ja vaikeasti hahmotettava. Todellinen vaikutus syntyy vasta silloin, kun media on valittu tarkoituksella ja sisältö on suunniteltu juuri siihen ympäristöön.

Kenelle

Brändeille, jotka eivät halua ostaa pelkkiä sekunteja tai näyttökertoja, vaan etsivät luovaa ratkaisua tavoitteidensa saavuttamiseksi.

Sponsorointi

Sponsorointi

Yhteistyömallien suunnittelu, kumppanuuksien valinta ja aktivointien rakentaminen.

Lue lisää ↓
Mitä

Yhteistyömallien suunnittelu, kumppanuuksien valinta ja aktivointien rakentaminen.

Miksi

Pelkkä näkyvyys ei riitä. Arvo syntyy siitä, miten sponsorointi kytketään osaksi brändin tarinaa ja kokemusta.

Kenelle

Brändeille, jotka haluavat hyödyntää kumppanuuksia oikeasti eikä vain olla mukana.

Vastuullisuuskumppanuudet

Yhteistyömallien suunnittelu vastuullisuusteemojen ja yhteiskunnallisten kohteiden kanssa.

Lue lisää ↓
Mitä

Yhteistyömallien suunnittelu vastuullisuusteemojen ja yhteiskunnallisten kohteiden kanssa.

Miksi

Pelkkä näkyvyys ei riitä. Arvo syntyy kumppanuuksista, jotka ovat linjassa brändin vastuun ja toiminnan kanssa sekä kestävät myös kriittisen tarkastelun.

Kenelle

Brändeille, jotka haluavat rakentaa uskottavaa vastuullisuutta ja hyödyntää kumppanuuksia osana pitkäjänteistä brändiä, ei vain yksittäisinä tekoina.

Yhteistyökumppanuudet

Made in Bed kokoaa jokaiseen projektiin tarkoituksenmukaisen tiimin Suomen eturivin osaajista. Me johdamme kokonaisuutta, vastaamme suunnasta ja varmistamme että kaikki tekeminen tukee brändiä ja sen tavoitetta.

Paras lopputulos ei synny yhdestä toimistosta vaan oikeista ihmisistä oikeissa rooleissa. Ilman selkeää johtoa kokonaisuus hajoaa.

PR

Tarinoiden rakentaminen, mediakulmien löytäminen ja ansaitun näkyvyyden toteutus yhteistyössä PR-ammattilaisten kanssa.

Lue lisää ↓
Mitä

Tarinoiden rakentaminen, mediakulmien löytäminen ja ansaitun näkyvyyden toteutus yhteistyössä PR-ammattilaisten kanssa. Vahva rooli 360° tapahtumamarkkinoinnissa.

Miksi

Säädellyillä ja kilpailluilla markkinoilla uskottavuudella on suuri merkitys. Ansaittu näkyvyys rakentaa luottamusta eri tavalla kuin maksettu media.

Kenelle

Brändeille, jotka toimivat säädellyillä tai kilpailluilla markkinoilla ja haluavat rakentaa uskottavuutta maksetun median rinnalle.

Vaikuttajayhteistyö

Oikeiden vaikuttajien valinta, yhteistyön konseptointi ja sisältöjen ohjaus osana brändikokonaisuutta.

Lue lisää ↓
Mitä

Oikeiden vaikuttajien valinta, yhteistyön konseptointi ja sisältöjen ohjaus osana brändikokonaisuutta.

Miksi

Ihmiset luottavat ihmisiin, mutta ainoastaan silloin, kun yhteistyö tuntuu aidolta. Tällöin vaikuttajayhteistyö ei ole mediaosto, vaan pikemmin bränditeko.

Kenelle

Brändeille, jotka haluavat rakentaa luottamusta nopeasti, tarvitsevat paikallista ymmärrystä ja kulttuurista uskottavuutta.

Tapahtumatuotanto

Tapahtumien tuotanto Made in Bedin ideasta toteutukseen: tuotanto, tekniikka, rakenteet, logistiikka ja paikan päällä tapahtuva johtaminen.

Lue lisää ↓
Mitä

Tapahtumien tuotanto Made in Bedin ideasta toteutukseen: tuotanto, tekniikka, rakenteet, logistiikka ja paikan päällä tapahtuva johtaminen.

Miksi

Tapahtumien järjestämisessä on satoja muuttuvia tekijöitä. Hyvä idea on arvoton ilman tinkimättömän ammattitaidolla toimitettua toteutusta.

Kenelle

Yrityksille, jotka järjestävät lanseerauksia, asiakastilaisuuksia tai näkyviä kuluttajatapahtumia ja tarvitsevat varmaa toteutusta ilman yllätyksiä.

SEO

Hakukonenäkyvyyden kehittäminen: sisältö, rakenne ja löydettävyys.

Lue lisää ↓
Mitä

Hakukonenäkyvyyden kehittäminen: sisältö, rakenne ja löydettävyys.

Miksi

Luottamus ja innostus syntyvät kampanjoiden lisäksi myös silloin, kun asiakas etsii itse. Näkyvyys oikeassa hetkessä on usein ratkaiseva.

Kenelle

Yrityksille, jotka haluavat rakentaa pitkäjänteistä kysyntää, ei vain hetkellistä liikennettä.

Oivalluksia

Kesäkuu

Ostitko medialaarin tyhjäksi? P*rse edellä puuhun on strategia sekin.

Ideaali järjestys on karkeasti tämä. Tavoitteet paperille, brändistrategia suunnitteluun tai tarkasteluun, sitten mediavalinnat ja -ostokset sen mukaisesti, sitten briiffi luovalle tiimille. Suunnittelutyö voi alkaa. Nyt mennään p*rse edellä puuhun.

Lue lisää →

Toukokuu

Brändin. Kehittäminen. Ei. Ole. Mainostoimiston. Vastuulla.

Edellisessä puhuttiin siitä, kun p*ska osuu tuulettimeen. Nyt puhutaan brändivastuusta, ja siitä kenen käsissä se on jos ja kun näin käy.

Lue lisää →

Toukokuu

360° tapahtumamarkkinoinnissa suurin yleisö ei ole "talossa".

Kuulostaa paradoksilta. Se on strategia. Kun Red Bull pudotti miehen stratosfääristä, tapahtumapaikalla oli kourallinen ihmisiä. Kahdeksan miljoonaa katsoi verkossa, ja lähes koko länsimainen maailma tiesi tempusta – ja siitä, kuka maksoi laskun. Nike ei järjestä juoksutapahtumia juoksijoille. Se järjestää ne YouTube-feedejä, Instagram-tarinoita ja Reddit-ketjuja varten, joissa ihmiset kinailevat siitä, mitä juuri tapahtui.

Lue lisää →

Brand Audit

Tee Brand Audit ja selvitä brändisi tila sekä kehityskohteet. 20 kysymystä. Selvät tulokset. Konkreettiset toimenpide-ehdotukset.

Tee Brand Audit →

Oletko valmis kilpailuun?

101 herättävää kysymystä

Järjestyksellä on merkitystä. Ensin liiketoimintastrategia. Sitten kilpailu. Sitten brändi... Jokainen kerros rakentuu edellisen päälle.

Liiketoimintastrategia

Mikä on realistinen markkinaosuustavoite kolmen vuoden päästä? Millä toimenpiteillä tavoite on perusteltu? Mikä pelaajaryhmä on ensisijainen kohde ja miksi he ovat kannattavin segmentti? Mikä on asiakkaan elinkaaren arvo? Miten se eroaa kilpailijoista? Kuinka kauan tappiollinen kasvuvaihe voi kestää? Onko tappiollinen kasvuvaihe suunniteltu? Mikä on sijoittajien tai emoyhtiön toleranssi epäonnistumiselle? Onko Suomi strateginen prioriteetti vai vain yksi markkina muiden joukossa? Miten hinnoittelu ja käyttökokemus on asemoitu suhteessa kilpailijoihin? Miten brändi on asemoitu suhteessa kilpailijoihin? Mikä on kumppanuus- ja jakelustrategia? Miten organisaatio rakennetaan vastaamaan paikallisen markkinan vaatimuksiin? Mitä tapahtuu jos sääntely kiristyy entisestään lanseerauksen jälkeen?
Lue lisää →

Kilpailustrategia

Kuka on todellinen ensisijainen kilpailija? Tuleeko kilpailu kokonaan toiselta toimialalta? Mitä Veikkaus tekee nyt josta se luopuu tai heikkenee markkinan avautuessa? Missä on se positio jota kukaan ei tule omistamaan koska kaikki ajattelevat samalla tavalla? Miten reagoidaan kun isompi kilpailija kopioi sen mitä tehdään? Mitä kilpailija ei ehdi kopioida, koska se vie liian kauan rakentaa? Miten kilpaillaan pelaajasta joka on jo lojaalinen toiselle brändille? Miten kilpailijoiden liikkeitä seurataan järjestelmällisesti? Miten niihin reagoidaan? Haluammeko olla vertailukelvoton? Onko tuote ja teknologia kilpailuetu vai hygieniafaktori? Mitä tapahtuu kun kilpailija julkaisee ominaisuuden jota meillä ei ole?
Lue lisää →

Brändistrategia

Mitä brändi edustaa kun se ei puhu tuotteestaan? Mikä on se yksi asia jonka brändi omistaa eikä kukaan kilpailija voi väittää samaa? Mikä on suurin syy miksi asiakas valitsee tämän brändin kilpailijan sijaan? Mitkä ovat ne kolme brändiattribuuttia joista ei koskaan tingitä? Miten brändi eroaa kilpailijoista rationaalisesti? Miten brändi eroaa kilpailijoista emotionaalisesti? Mikä on asiakkaan todellinen motivaatio? Mitä asiakas oikeasti tuntee ostopäätöksen takana? Miksi asiakas uskoisi brändilupausta ja mikä on sen todiste? Miltä brändi tuntuu eikä miltä se näyttää? Mikä on kulttuurinen totuus johon brändi liittyy? Miten brändi käyttäytyy kriisissä? Kuka omistaa brändin ja tekee lopulliset päätökset kun brändi- ja liiketoimintapaine ovat ristiriidassa? Selviääkö brändistrategia avainhenkilön lähtemisestä? Mikä on brändin tone of voice ja miten se eroaa kilpailijoista? Mitkä ovat brändin ydinviestit jotka pätevät kanavasta riippumatta? Mikä on raja jota brändi ei koskaan ylitä?
Lue lisää →

Markkinointistrategia

Mikä on todellinen jako brändinrakennuksen ja taktisen markkinoinnin välillä? Millä laskelmalla jako on perusteltu? Mikä on kokonaisbudjetti suhteessa markkinaosuustavoitteeseen? Onko budjetti realistinen? Miten lanseerausbudjetti jakautuu ensimmäisen kuuden kuukauden ja seuraavan kahden vuoden välillä? Miten tiedät brändinrakennuksen toimivan ennen kuin se näkyy markkinaosuudessa? Mitkä kanavat tavoittavat oikean yleisön silloin kun he eivät ajattele rahapelejä? Miten reagoidaan kun hallitus vaatii lyhyen aikavälin tuloksia ja brändinrakennus vaatii pitkää peliä? Mikä on sesonkistrategia ja miten se eroaa kilpailijoista? Miten markkinoinnin tehokkuutta mitataan konversion ulkopuolella? Miten budjetti sopeutuu jos tulokset eivät vastaa odotuksia? Perustuuko mediavalinta yleisön käyttäytymiseen vai toimialan tottumuksiin?
Lue lisää →

Kommunikaatiostrategia

Mitkä ovat todelliset kohderyhmät tärkeysjärjestyksessä ja miksi siinä järjestyksessä? Segmentoidaanko kohderyhmät käyttäytymisen ja motivaation vai vain demografian perusteella? Mitä eri kohderyhmät oikeasti haluavat kuulla ja mikä ei kiinnosta heitä? Onko jokaisella kohderyhmällä omat ydinviestit vai kerrotaanko kaikille sama asia? Mikä on se yksi tunne jonka halutaan herättää kussakin kohderyhmässä? Mitkä kanavat tavoittavat kohderyhmän silloin kun he eivät ajattele tuotettasi? Miten viesti skaalautuu eri kanavissa menettämättä ydinideaansa? Mitä ei koskaan sanota ja missä on raja? Miten eri kohderyhmille suunnatut viestit tukevat toisiaan ilman ristiriitoja? Onko lanseerausviestintä erillinen jatkuvasta brändiviestinnästä?
Lue lisää →

Viestintästrategia

Ketkä ovat ne sidosryhmät joiden luottamus on välttämätön ennen lanseerausta? Mikä on tarina jonka toimittaja haluaa kirjoittaa eikä se tarina jonka itse haluaa kertoa? Miten mediasuhteet rakennetaan markkinassa jossa toimittajat suhtautuvat skeptisesti pelioperaattoreihin? Miten ansaittu media aktivoidaan lanseerauksessa kun mitään ei ole vielä tapahtunut? Mitä mainetta rakennetaan ja minkä kuvan haluaa omistaa kolmen vuoden päästä? Mitä maineelementtejä vältetään viimeiseen asti ja miksi ne ovat kaikkein vaarallisimpia tässä markkinassa? Mikä on suunnitelma sille päivälle kun pelaaja kertoo negatiivisen tarinan julkisesti? Kuka omistaa julkisen kriisinhallinnan ensimmäisen tunnin sisällä? Onko kriisivastaus harjoiteltu? Miten vastuullisuus näkyy viestinnässä niin ettei se kuulosta pakolliselta pieneltä präntiltä? Mikä on se vastuullisuusteko josta media haluaa kirjoittaa? Miten kilpailijan virhe tai markkinamuutos tunnistetaan tilaisuudeksi? Tietääkö organisaatio mitä julkisesti sanotaan, ennen kuin se sanotaan?
Lue lisää →

Vastuullisuusstrategia

Miten vastuullisuus rakennetaan tuotteeseen ennen kuin se rakennetaan mainontaan? Mikä on se vastuullisuusteko joka muuttaa toimialan käytäntöjä eikä vain täytä minimivaatimuksia? Onko vastuullisuus aito arvo vai reaktio sääntelyyn? Näkyykö se päätöksenteossa? Mitä tehdään vapaaehtoisesti hyvin vaikka laki ei sitä vaadi? Miten vastuullisuus rakennetaan jatkuvaksi tarinaksi eikä yksittäiseksi kampanjaksi? Miten yksittäiset teot muutetaan tarinoiksi jotka leviävät ilman maksettua mediaa? Miten muut operaattorit haastetaan mukaan ja tehdään vastuullisuudesta yhteinen toimiala-agenda? Miten vastuullisuus näkyy päivittäisessä työssä niin että työntekijät voivat olla siitä aidosti ylpeitä? Mikä on vastuullisuuslupaus joka on tarpeeksi konkreettinen mitattavaksi ja tarpeeksi spesifi rikottavaksi? Miten reagoidaan jos kilpailija syyttää julkisesti vastuuttomuudesta? Miten vastuullisuudesta tulee kilpailuetu eikä pakollinen teksti pienellä präntillä?
Lue lisää →

Sponsorointistrategia

Istuuko sponsorointikohde aidosti brändin arvoihin vai onko se vain näkyvyysostos? Onko sponsorointikohde sellainen jota yleisö oikeasti seuraa ja rakastaa? Voiko kumppanuus synnyttää tarinaa ja toimintaa vai jääkö se staattiseksi logoasetelmaksi? Mitä brändi tuo kumppanille rahan lisäksi ja mitä se tarkoittaa konkreettisesti? Synnyttääkö kumppanuus aitoa lisäarvoa molemmille osapuolille vai hyötyykö vain toinen? Onko suhde luonteva niin että molemmat osapuolet voivat puhua siitä ylpeydellä? Mitä riskejä kumppanin käyttäytyminen tai maine tuo brändille? Kiinnostaako yhteistyö ihmisiä muutenkin kuin sponsorin näkökulmasta? Miten sponsorointi aktivoidaan ennen tapahtumaa sen aikana ja jälkeen? Mikä on sponsorointibudjetti suhteessa saavutettuun näkyvyyteen? Onko se perusteltu? Miten sponsoroinnin vaikutusta brändin mielikuvaan mitataan pelkän näkyvyyden ulkopuolella? Haluavatko molemmat osapuolet aidosti tehdä tätä yhdessä?
Lue lisää →

Se mitä tapahtuu sängyssä, pysyy myös sängyssä. Jotkut kutsuvat sitä NDA:ksi. Me kutsumme sitä luottamukseksi.

Ole huoletta matalalla kynnyksellä yhteydessä.

Pete Esterinen Luova johtaja, Perustaja LinkedIn
Pete Esterinen